Jyrki Ollinen - Ääni

Sähköjänis

Sähköjänis esiintyy Helsingissä Esplanadin puiston lavalla 22.7.1999, meikäläinen rummuissa.

Sisältö:

Soittimet

Ääntä olen pitänyt jo siinä vaiheessa kun tulin tähän maailmaan, enkä ole muuttunut vuosien varrella yhtään hiljaisemmaksi.

Olen multi-instrumentalisti, mikä tarkoittaa sitä etten ole koskaan istunut alas ja opetellut soittamaan yhtä soitinta hyvin, vaan olen elämäni aikana sählännyt monien soittimien kanssa ilman, että olisin oppinut kunnolla hallitsemaan yhtäkään niistä. Repertuaariini kuuluvat seuraavat soittimet:

Kaikista varmimmaksi tunnen itseni basso kädessä, silloin tuntuu että voi tehdä melkein mitä vaan (lue: tavatonta kohkaamista sangen epätarkasti). Seuraavaksi varmin olen ehkä rumpujen kanssa (lue: hyvin epätarkka ilman clickiä). Maailma on täynnä toinen toistaan minua parempia kitaristeja, joten sitä soitinta ei ole tarvinnut sitten teinivuosien soitella julkisesti, vaikka kitara pysyykin kyllä sangen hyvin kädessä kolmenkymmenen vuoden aktiivisen treenaamisen jälkeen. Chapman Stick vaatisi joko uuden bändin tai sitten hyvin paljon aikaa, sillä kyseinen soitin on mielestäni äärimmäisen vaikea hallittava. Koskettimien soittamista pyrin välttämään julkisesti. Lisäksi laulaa luikautan tenorin äänialallani yleensä biisien korkeimpiin kohtiin toista ääntä, jos mikrofoni on säädetty riittävän hiljaiselle ensimmäiseen ääneen verrattuna. Oma sooloprojektini on vaatinut myös oman ääneni käyttöä, tästä myöhemmin lisää.

Vaikuttajat

Ohessa lyhyt lista niistä artisteista, jotka ovat ehkä eniten vaikuttaneet soittooni. Toki olen imenyt ja imen koko ajan vaikutteita, ideoita ja musiikillista inspiraatiota tuhansistakin muista lähteistä, mutta jos pitäisi luetella aivan ehdoton kärki, niin se olisi seuraava:

Bändit ja projektit

Bändit

Olen elämäni aikana soittanut useissa eri bändeissä eri soittimia, mm.

Projektit

Musiikin teko jatkuu edelleen. Tällä hetkellä työstän uutta tavaraa. Myöhempää tältä sivulta löydät itse säveltämääni, sanoittamaani ja soittamaani musiikkia.

Tarkoituksenani on säveltää, sanoittaa ja soittaa kokopitkän CD-levyn verran materiaalia, mikä tarkoittaa n. 10-12 biisin tekemistä. CD:n tekemisessä saattaa vierähtää muutama vuosi, mutta projektille on olemassa deadline. Kotisivujeni tarkkasilmäinen lukija saattaakin arvata, koska tuo deadline on...

Olen tällä hetkellä säveltänyt noin 6-8 kappaletta, joista osa alkaa olla äänitettynä lopulliseen muotoon, osa on vielä demovaiheessa ja osa elää vielä omaa elämää päässäni. Etsin edelleen innokkaasti soundeja ja fiiliksiä. Jokaista valmista tuotosta kohti on aikaa mennyt noin kolme kuukautta, eli turhan nopeaa touhua tämä ei ole.

Kappeleiden sanat ovat tässä projektissa ehdottomasti hitain ja jarruttavin osa. Uutta musiikkia kyllä tulee kirjoitettua ja soittamaankin pääsee aina kun hyppää autoon ja ajaa paikkaan, jossa kaikki soittimeni ovat, mutta hyvien sanoitusten tekeminen on vaikeaa, koska en halua vain laulaa "rakastan sua kun aurinko paistaa, jee jee...".

Ensimmäisellä levylläni tulen soittamaan kaikki soittimet itse sisään osoittaakseni että pystyn siihen sekä laulamaan biisit osoittaakseni etten pysty siihen.

Myöhemmillä levyilläni ajattelin lainata tarpeen vaatiessa itseäni lahjakkaampia muusikoita esim. laulaa luikauttamaan säkeistöjä tai soittamaan sooloa tai jotain tiettyä instrumenttia.

Soittokuvia

Basso

Basson varressa on tullut nojailtua etupäässä Frankin Tehdas -bändin kanssa.

Frankin Tehdas Frankin Tehdas
Frankin Tehdas - tn. touko-kesäkuu 1996, ravintola Kapteeni Koukku, Helsinki. Tämän kertaisessa sessiokokoonpanossa oli näemmä mukana myös mm. Pete H. (kovin tuntemani studiovokalisti), Kari S. (kovin tuntemani studiokitaristi) sekä Simo G. (kovin tuntemani Porsche-polttaja, mutta studiossa varmasti myös mainio mies paikallaan). Olen pahoillani siitä etten muista tällä keikalla olleen kosketinsoittajan nimeä. Frankin Tehdas - basso ei haittaa bailaamista!

Chapman Stick

Chapman Stick on ehkä vaikein soitin, mitä tiedän. Toivon että minulla olisi tulevaisuudessa aikaa enemmän ko. soittimelle, sillä sen kanssa soittaminen antaa täysin uusia ulottuvuuksia kitaran, basson ja koskettimien soittamiselle.

Chapman Stick

Rummut ja lyömäsoittimet

Ohessa muutamia kuvia rumpupallilta vuosien varrelta:

Ensimmäinen rumpusooloni Ja naapurit taatusti tykkäsivät!
"Kuuluisan Clapyn rumpusoolo", kuten juhlan ohjelmassa luki eli Elämäni Ensimmäinen Rumpusoolo koulun bailuissa (Tyly), olisikohan vuosi ollut 1983 tai 1984? "Bonham rules...". "Aina osuu kun lyö", kuten Päivi S. kuvaili pientä, vaatimatonta rumpusettiäni 1980-luvun loppupuolella.   Soitin vuodesta 1985 vuoteen 1990 rumpuja puolitoista tuntia päivässä, viisi päivää viikossa, enkä silti voi sanoa oppineeni tuona aikana juuri mitään. Nykyään yritän tulla toimeen kolmella tomilla. Peltejä on kyllä edelleen aika paljon. Tämä setti on muuten todistettavasti ollut kerran liikkeellä kokonaisuudessaan, ensin Atro T:n puutarhajuhlissa ja sieltä sitten naapurin sattuessa paikalle Ebbe J:n autotallissa, jossa vedettin Räsh-bändin ensimmäiset ja viimeiset jamitreenit.
Oli sen verran hirveän kuuloista että piti itsekin käyttää kuulosuojaimia Soittaessa tulee usein kuuma
Treenausta, treenausta joskus v. 1984-1986 muutamasta yksityiskohdasta päätellen. Tässä setissä ovat näköjään 10" ja 14" pikkutomit jossakin karkuteillä. Takaisin 2000-luvulle - tomit löytyivät, mutta joku vei pellit!
Sähköjänis vauhdissa Kaapelilla Sähköjänis soittaa kauniina kesäisenä päivänä Espan lavalla
Sähköjänis - Taiteiden Yö torstai 27. elokuuta 1998, Kaapelitehdas, Helsinki Sähköjänis - Espan lava torstai 22. heinäkuuta 1999, Helsinki

Omaa musiikkia

Jyrki Ollinen: Osta Loocos (1:51 min.) - demo, ei tule levylle

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, Slide-kitara, Hammond, syntetisaattori, laulu.

Kyseinen kappale rupesi soimaan päässäni kun olin tulossa normaaliin aikaan kello puoli yksitoista illalla kotiin töistä. Istuin autossani liikennevaloissa ja yhtäkkiä aloin laulamaan autossani kovaa ääneen suojatietä ylittävien ihmisten kauhuksi. Kotiin tullessani kirjoitin biisin ylös.

Seuraavana päivänä matkustin studioon ja soitin ko. kappaleen enemmänkin huumorilla sisään yhdellä istumalla eli yksi soitin käteen, soitto ja sitten soittimen vaihto seuraavaan. Uusintaotot ovat amatöörejä varten :-) . Jos joutuisit kuulemaan minusta kloonattua livebändiä, niin tältä se kuulostaisi.

Esitin kappaleen töissä yhtiökumppaneilleni, ja he meinasivat pudota tuolilta tekoseni kuullessaan. Biisi kaikessa naiviudessaan herätti niin suurta ihastusta, että syntyi ajatus laittaa se firmamme puhelinkeskukseen jonotusmusiikiksi.  

Laulun kanssa on tullut pidettyä taukoa niin monta vuotta että entisen kirkkokuorolaisen on pakko mennä laulutunnille. Ketä suosittelette?

Jyrki Ollinen - Osta Loocos.mp3 (2.2 Mt)

Ohessa ihmisten ihastuneita kommentteja em. kappaleesta:

Jyrki Ollinen: Life (Part III of 'Fear') (5:15 min.) - valmis

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, soolokitara, Wah-Wah -kitara, laulu.

Olin tehnyt biisin perusajatuksen kitaralla monta vuotta sitten nauharaiturille ja jättänyt biisin odottamaan tulevia aikoja, koska minulla ei ollut tuolloin kitarastemmaan riittäviä ajatuksia ja silloin käyttämäni vaatimattomampi tekniikka ei mahdollistanut kunnollista iterointia näin mahtipontisen ja lukuisia eri osia ja ideoita sisältävän biisin sävellys- ja soittotöissä. Eli väsähdin kesken kun valmista ei tuntunut syntyvän tekniikan puutteen vuoksi, ja biisi jäi kesken.

Kuunnellessani läpi vanhoja ideioitani lokakuussa 2003 tuntui siltä, että nyt uuden tekniikan kautta uskaltaisin nyt vihdoin lähteä panostamaan tähän biisiin, joten päätin lähteä säveltämään ja sovittamaan sen loppuun. Tyylisuunnaksi tuli psykedelia.

Noin kolme kuukautta meni soittohommissa, sitten miksaisin sitä pikku hiljaa vielä kuukauden-kaksi ja se on nyt tässä. Olen hyvin tyytyväinen, tämä on juuri sellaista mitä halusin tehdä - kerran elämässäni. Soundit ovat todella rujot, tarkoituksella.

Sanoituksissa pyrin ottamaan kantaa nykyajan ihmistä vaivaavaan kiireeseen, joka näkyy ikävällä tavalla arjenvietossa sekä siinä että juuri kukaan ei enää panosta ihmissuhteisiin.

Biisin sanat ovat englanniksi, joka on harvinaista tuotannossani. Levylle tulee vielä toinen englantia sisältävä biisi, jossa tosin lauletaan myös latinaksi.

Jyrki Ollinen - Avaa ovi (Siirin laulu) (4:06 min.) - valmis

Soittimet: rummut, nauhaton basso, soolokitara, syntetisaattori, laulu.

Tämä biisi taitaa olla soitannollisesti kunnianhimoisin kappale, jonka olen koskaan säveltänyt. Kuuntelen tämän aina joka kerta silloin, kun kuuntelen omaa musiikkiani. Ehdoton oma suosikkini, absoluuttisesti paras biisi, jonka olen koskaan tehnyt.

Soitin tämän biisin sisään parissa kuukaudessa, mutta lopputuloksen saattaminen edes tähän pisteeseen kesti yhteensä puoli vuotta! Tosin välissä oli yksi aikaa vaatinut keskeytys, mutta ilman häntä ei tätä biisiä olisi koskaan syntynytkään.

Minun täytyy vain todeta, että en osaa laulaa yhtään tätä paremmin, joten täytyy jatkaa uusien biisien kanssa eteenpäin ennen kuin tulee aika palata veteenpäin.

Jyrki Ollinen - Cousteau's Calypso (1:32 min.) - demo

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, Steel Drum -kitara.

Kaverini Niko M. pyysi minua tekemään ohjelmoimaansa tietokonepeliin reggaebiisin, en ole lainkaan varma, onko tämä se peli jossa ammutaan tankista käsin hip-hoppareita. Lähdin itse miettimään kesäisiä, notkeita beacheja ja hiekkaa, lämmintä vettä, bikinimisuja, ihanaa iltaa ja bilettävää yötä ja tuli sitten tällainen mieleen.

Olen kehittänyt biisiin oheiset tanssiaskeleetkin (tähän tulee videodigitointi kunhan saan sen aikaiseksi), joiden opetteleminen on ehdoton must ja tekee sinusta juhlien kuin juhlien kohokohdan. 

Biisistä on olemassa tismalleen oikeilla soundeilla ja temmolla oleva demoversio, jonka äänitys onnistui hyvin, mutta todella hankala kitaraosuus sisältää paljon virheitä, joten ajattelin tehdä vielä koko biisin uusiksi soittaen sen oikein tällä kertaa.

Jyrki Ollinen - Kauaksi pilvet karkaa (2:08 min.) - demo

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, Wah-Wah -kitara, laulu.

Tämä biisi ei ole kesää nähnytkään, itse asiassa se on varmasti synkimmästä päästä mitä olen koskaan ilmoille päästänyt.

Perusajatuksena oli saada 3/3-tahtilajia edustava valssi soimaan 4/4-tahtilajin taustalla. Tiedän tällaisia biisejä tehdyn, mutta en ole koskaan tajunnut, miten se on mahdollista. Biisin tehtyäni voin sanoa etten ymmärrä vieläkään, mutta toimii!

Itse kappaleen melodia soi päässäni monen montuista vuotta, mutta en saanut millään sanoista kiinni.

Syksyllä 2002 Myyrmannin järkyttävien tapahtumien jälkeen istahdin alas ja kirjoitin lopulliset sanat viidessätoista minuutissa, ne vain tulivat jostakin tajuntaani välittyen suoraan paperille.

Kirjoittamisen jälkeen söin ja aloin saman tien äänittämään. Biisin soitto onnistui pääpiirteittäin hyvin, mutta äänitys epäonnistui basson ja rumpujen osalta, joten olen kahden vaiheilla: teenkö tämän aivan levyn äänitysten loppupuolella ihan uusiksi, vai annanko mennä näillä soundeilla levylle asti. Katsotaan kuinka kiire tulee, ennen kuin...

Jyrki Ollinen - Maan laulu (2:41 min.) - valmis

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, Frippertronics-kitara, jousikone, laulu.

Minulla ei ole mitään mielikuvaa mistä tämä biisi on noussut mieleeni. Tiedän vain että aloin sovittamaan sitä joskus syksyllä 2002.

Pientä horjuntaa on kuultavissa siellä täällä, mutta voisin sanoa että olen tähän biisiin todella tyytyväinen.

Ihmistet jotka ovat sen kuulleet ovat kehuneet biisin soundeja, ja olen itsekin ihmeissäni että se onnistui äänitysteknisesti näinkin hyvin. Jotain taisi mennä oikein.

Maailmanjakelu näyttää myös käynnistyneen hyvin suomalaisen melankolian osalta:

Jyrki Ollinen - Stick Player's Morning (Parts 1-3 of 'Stick Player's Day') (2:32 min.) - demo

Soittimet: rummut, Chapman Stick.

Ihmiset kyselivät minulta "miltä se Chapman Stick oikeastaan kuulostaa?", koska soitinta on vaikea erottaa levyltä (mm. Kajagoogoo, Dream Theater, Peter Gabriel, Anderson-Bruford-Wakeman-Howe jne.) tai sen sekottaa helposti bassoon tai kitaraan.

Näin ollen sävelsin tämän kappaleen Chapman Stick -esittelybiisiksi. Tässä nyt on yksi mahdollisuus miltä ko. soitin saattaa kuulostaa. Pidän erittäin jännittävävänä sitä tosiseikkaa että jokainen Chapman Stick kuulostaa erilaiselta riippuen etupäässä soittimen soittajan sormista ja toissijaisesti soiton aikana käytetyistä efekteistä. Minä olen soittanut kavereideni Chapman Stickiä ja saanut niistä erilaisen soundin esiin kun mitä kaverini niistä saavat. 

Kyseisen biisin pystyy esittämään juuri tällaisena livenä kahdella soittajalla, jos toinen soittaa rumpuja ja toinen Chapman Stickiä. Minä voisin esittää sen livenä yksinkin jos saisin jostakin kaksi kättä lisää.

Tästä biisistä on olemassa demoversio, jonka tempo laahaa, joten soitan koko biisin uusiksi äänitysten loppupuolella.

Jyrki Ollinen - Tempus Meum Frorendi (7:00 min.) - valmis

Soittimet: rummut ja lyömäsoittimet, Chapman Stick, Death Metal -alavirekitara, jousikone, syntetisaattori, laulu.

Tein alunperin "valmiiksi" demoksi tästä biisistä pseudoenglannilla lauletun punk-version, joka oli joidenkin mielestä hieno, minusta ei.

Mietin sitten, että mitä muuta tyylisuuntaa haluaisin vielä levylleni, ja päätin sitten että Progressive Darkwave, Love Metal ja goottimetalli rulettakoon. Täältä pesee, härifrån tvättas!

Biisissä esityskielinä on poikkeuksellisesti englanti ja erittäin poikkeuksellisesti kuoro-osuuksien kohdalla latina. Pauliina A. korjasi ystävällisesti minun kääntämäni kyökkilatinan kohdalleen, mistä suuret kiitokset hänelle, ja pääsin lyömään em. käännöksen perusteella lukkoon biisin lopulliset englanninkieliset sanat.

Tämän biisin äänitykset kestivät monestakin eri syystä koko vuoden 2005 ensimmäisen puoliskon, ja tämä biisi on taatusti hitain mitä olen soittanut koskaan ajallisesti (kävi vähän köpö, ja jouduin soittamaan lähes kaiken uudelleen toisen kerran, joka on äärimmäisen tylsää) sekä myös temponsa puolesta. Onneksi sain kuitenkin kaiken soiton vihdoin purkkiin sekä äänitin vielä perään normaalien vokaalien lisäksi yhdeksänhenkisen munkkikuoron (alunperin piti olla kymmenen, mutta yhden munkin osalta laulu huojui niin paljon, että hänet piti skipata pois). Miksaaminen oli kahden päivän homma, ja biisi pääsi lopulliseen muotoonsa vasta kesäkuussa 2005.

Biisin pituudeksi tuli tasan seitsemän minuuttia, eikä mukana ole ainuttakaan sooloa. Uskomatonta, että näin pitkä ja monimutkainen veto tuli sävellettyä ja soitettuakin vielä narulle! Tuli tunne, että jos tästä selviän, niin sitten voin soittaa ja äänittää jatkossa aivan mitä vain haluan, ja näinhän siinä sitten kävi että maaliin kuitenkin päästiin kuivin jaloin.

Jyrki Ollinen - työnimi: Hei kesä (x:xx min.) - työversio

Soittimet: -

Tästä biisistä on olemassa vasta demoversio, joka on korneinta poppia mitä maa on koskaan päällään kantanut. Sanat ovat valmiina ja ne ovat naivempia kuin mihin kymmenenvuotias kykenisi.

Jyrki Ollinen - työnimi: Syksy/Auringonlaskun ratsastaja (x:xx min.) - työversio

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, soolokitara, Hammond, laulu.

Tästä biisistä on myös olemassa demoversio, jonka olen onnistunut äänittämään juuri niillä soittimilla ja soundeilla, joita aion käyttää lopullisessakin versiossa. Biisi tuli aikoinaan tehtyä demoksi Sähköjänikselle, mutta en koskaan tuonut sitä treeneihin asti. Sanat on kirjoitettu jo osaksi, mutta niitä ei voi käyttää lopullisessa versiossa, saattaisivat ihmiset todennäköisesti ymmälle. Ajattelin että teen kaksi versiota: omalla nimelläni "virallisen" version ja sitten pseudonimellä alkuperäisten sanoitusten mukaisen huumoriversion. Tyylisuunnaksi tulee joka tapauksessa cowboy-punkkia.

Cover- & bilemusiikkia

J.A.J.O. - Levanteri (orig. Raul Bädding Somerjoki: Levanterin laulu) - instrumentaalidemo, ei tule levylle

Soittimet: rummut, basso, komppikitara, soolokitara, Wah-Wah -kitara, Death Metal -alavirekitara, Meshuggah-matematiikkametallibasso, jousikone.

Laulu: Jari A., Jyrki Ollinen.

Kappale oli Heidi W.:n suosikkilistan äärimmäisen vihoviimeisimmällä paikalla punaisena kirkuvan otskon "Älä soita tätä koskaan, please!" alla, joten päätimme Jari A.:n kanssa ilahduttaa Heidiä ja esittää biisin hänen kunniakseen hänen bileissään. Sanat ovat hieman tuhmat, alunperin aitoa Juha "Watt" Vainio -tuotantoa "Isojen poikien lauluja" -levyltä.

Äänitin koko höskän soitto-osuudet yhdessä iltapäivässä ja mentiin sitten illalla porukalla bilettämään ja laulettiin se livenä.

Esitys on onneksi tallella videokamerassa vain harvojen ja valittujen silmille.

J.A.J.O: Levanteri

J.A.J.O.:n ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keikka Heidillä. Menossa biisin hiiiiiidas moshaus-osio.

M.S.J.O. - Hammaskeiju (orig. Iron Maiden: The Trooper) - instrumentaalidemo, ei tule levylle

Soittimet: rummut, basso, pesusoikkobasso, komppikitara, soolokitara, Death Metal -alavirekitara, Meshuggah-matematiikkametallibasso, Hammond.

Laulu: Markku S., Jyrki Ollinen.

Äänitin tämän biisin soittimet kiireellä yhden iltapäivän aikana ennen ja jälkeen päiväkävelyn, ennen kuin lähdin Maarit M:n bileisiin, jossa esitimme kappaleen. Kirjoitin biisin ensimmäisen säkeistön ja Markku S. teki hyvää työtä saattaakseen loppuun kauniin ja hieman vapaan suomennoksen sanoista, jossa erityisesti kohta "...ja maailman kaunein hymy pääsi esiin..." on syöpynyt tajuntaani lähtemättömästi.

Treenasimme kappaleen autossani kaksi kertaa läpi ennen kuin ajoimme bileisiin ja vedimme sen siellä antaumuksella bileporukalle. Oli hyvät bileet.  

Valitettavasti annoin bileissä videokameran käyttäjälle täysin virheelliset ohjeet siitä, miten kamera toimii, joten itse esitys ei tallentunut mihinkään, täysin minun oma vikani tämä.

Olen kutsunut Markku S.:n kylään, tehdään tähän vielä laulu narulle ja se on siinä.

 

To be continued...


Soolomuusikon dogmat

Kehittämäni soolomuusikon dogmat kuuluvat seuraavasti: ,

  1. Projektin nimi on muusikon oma etunimi ja sukunimi, esim. Jyrki Ollinen. Taiteilijanimien käyttäminen on kielletty.
  2. Jokainen soitin tulee itse henkilökohtaisesti soittaa sisään. Edelleen ulkopuolisen apuvoiman käyttö äänityksen, efektoinnin tai miksauksen yhteydessä on kielletty. Säännöstä poikkeuksena sallitaan jokaisella biisillä kerrallaan yhden ulkopuolisen muusikon käyttäminen, jolloin projektin nimeksi tulee muusikon oma etunimi ja sukunimi englanninkielisellä omistusmuodolla eli päättellä " 's " varustettuna ja perään sana "Project", esim. Jyrki Ollinen's Project tai muusikon oma etunimi ja sukunimi sekä "feat." ja perään avustaneen kaverin nimi, esim. Jyrki Ollinen feat. Aku Ankka.
  3. Midisekvensserin käyttö on kielletty. Jokainen soitin soitetaan oman kehon avulla sisään äänitysvaiheessa, ja lopputulos on sitten mitä se on. Jos et hallitse teknisesti jotain soitinta, mutta haluat sen ääntä levyllesi hanki ko. soitin ja opettele soittamaan sitä.
  4. ProToolsin käyttäminen on kielletty. Epätarkkuuksia voi korjailla ainoastaan uudella päällekkäisäänityksellä, mutta sen suhteen noudatetaan kaikkia muita tämän dogman sääntöjä.
  5. Samplereiden käyttäminen ja jonkin olemassaolevan äänilähteen tai biisin tai sen osan samplaaminen on jyrkästi kielletty. Jokaisen soittimen ääni pitää tuottaa sellaisella soundilla, kun mitä ko. soittimesta on mahdollista ohjelmoida tai säätää soimaan, poikkeuksena siis samplerit jotka eivät itsessään osaa tuottaa ääntä, vaan kopioivat sitä jostakin ulkoisesta äänilähteestä. Jos haluat ääniraidalle viuluäänen niin osta viulu, mutta  jos sinulle riittää lähellä viuluääntä oleva ääni ja elämässäsi oleva aika loppuu kesken osta jousikone.
  6. Musiikkiprojekteja voi äänittää ainoastaan viikonloppuisin tai loma-aikana, mutta silloinkin on vietettävä aikaa perheen ja ystävien kanssa ainakin puolet käytettävissä olevasta vapaa-ajasta. 
  7. Olennainen ja aikaa vievä osa äänitysprojektia on myös tuotoksien miksaaminen. Miksausvaiheessakin voi jo pyytää alustavia mielipiteitä.
  8. Kappaleita voi aivan hyvin julkaista keskeneräisenä. Koskaan ei ole syytä että nauhoitetut biisit hiotuisivat sellaiseen muotoon, joka miellyttäisi kaikilta osin myös tekijää, koska silloin ei maailmassa julkaistaisi ikinä mitään musiikkia.
  9. Kappaleet tulee siirtää MP3-muotoon (max. 160 kbps) sekä laittaa kokonaisina jakoon ystäville sähköpostitse ja/tai Internetin välityksellä. Mikäli kappaleet poltetaan CD:lle tulee CD-levyjä myydä omakustannushintaan + pientä vaivan palkkaa päälle. Ystäviltä tulee pyytää rehellistä palautetta, jota analysoimalla on mahdollista kehittää omia heikkoja puoliaan. Omaa sisäistä ääntä tulee silti kuunnella.
  10. Älä masennu, vaikkei soundisi kuulostakaan taivaalliselta. Huomaa, että suurin osa radiossa tulevasta musiikista on äänitetty sellaisissa studioissa, joiden rakentamiseen kenenkään tavallisen ihmisen elämän säästöt eivät riittäisi. Huomaa edelleen että yleensä näillä levyillä soittimia soittavat ja niitä äänittävat, tuottavat, miksaavat ja masteroivat sellaiset ihmiset, jotka ovat opiskelleet ja olleet tekemisissä musiikin kanssa suurimman osan elämänsä valveillaoloajasta.
  11. Älä kopioi muiden soundeja, vaan tee omaa tuotantoa ja opettele prosessi alusta loppuun! Jokaisen vuotokohdan paikkaaminen yksi asia kerrallaan on hidasta, mutta äärimmäisen palkitsevaa.
  12. Aloita helpoista biiseistä. Sitten kun äänitystaitosi kehittyvät voit vihdoin alkaa tekemään sellaisia kappaleita mitä olet aina halunnut tehdä.

(c) Jyrki Ollinen 2002-