Edellinen kohde Päätasolle Seuraava kohde

Genesis

[Kuva The Lamb Lies Down on Broadway
-levystä]

Laulusolisti Peter Gabriel kerrankin mykkänä.

Kaksi sisäoppilaitoksen kasvattia Peter Gabriel ja Tony Banks perustivat vuonna 1966 yhtyeen nimeltään "The Garden Wall", joka soitteli hipikästä leijuntamusiikkia. Samassa koulussa ollut bändi, jossa soitti myös Mike Rutherford fuusioitui yhteen em. hemmojen kanssa, ja tästä syntyi Genesis 1960-luvun lopulla yhtenä bändinä lisää silloiseen sekopäiseen kukkaismeininkiin. Genesiksen ensimmäinen levy olikin hippiromantiikkaa, perhosia ja muuta vastaavaa tavaraa sisältänyt joiku.

Bändi oli todella ahtaalla uransa alkuaikoina. Pojat nukkuivat milloin varastohuoneen lattioilla ja milloin missäkin. Palkkana saattoi olla ruokaa keikkapaikalla, jos sitäkään.

"The Knife" -kappale "Trespass"-levyltä oli se, joka herätti liveyleisön suurempaa kiinnostusta bändiin. Rumpali John Mayhew vaihtui Phil Collinsiin ja seuraavaksi tehdyt "Nursery Crime" ja "Foxtrot" aloittivat sitten Genesiksen voittokulun. Tässä vaiheessa bändin tueksi tuli Richard Macphail joka antoi bändin treenata omassa talossaan. Genesis nimeääkin Macphailin levyillään tittelillä "Sound Friend".

Genesiksen kappaleista erityisesti "Watcher of the Skies" monine tahtilajien muutoksineen ja unisonoineen muodostui progen standardiksi. Laulusolisti Peter Gabriel korosti bändin visualisuutta pukeutumalla välillä keikoilla mm. kaaliksi.

"The Lamb Lies Down on Broadway" jota monet bändin fanit pitävät Genesiksen parhaana levynä (en kylläkään täydellisesti ymmärrä miksi -JJazz) tehtiin studiossa jännittyneissä odotuksissa. Studiona oli vanha walesilainen suurtalo, johon oli rakennettu studio bändin levyttämistä varten, joskin puhelin puuttui kyseisestä talosta. Laulusolisti Peter Gabriel pyöräili aina ajoittain lähikylään soittamaan yleisöpuhelimella sairaalaan tiedustelemaan vaimonsa vointia, jonka raskaus oli erittäin vaikea. Gabriel itse mainitse myöhemmin, että vapaina heiluvien poikien kuittaileva asennoituminen vaikutti hänen Genesiksen lähtöönsä. Peter Gabriel lähti levyn teon jälkeen soolouralle. Myöhemmin bändin sisällä syntyi uutta säpinää ja trioksi vakiintuivatkin Tony Banks - Phil Collins - Mike Rutherford, joskin lavalla on uuden Genesiksen apuna toiminut muitakin ammattimuusikoita, kuten rumpali Chester Thompson.

Genesiksen uusi tuotanto on tuonut bändille myös virallisia listahittejä. "Mama", "I Can't Dance" ja "You're not Son of Mine" ovat yltäneet listoille, mutta suurempaa menestystä on Phil Colling saavuttanut soolourallaan mm. slowarikappaleilla "In the Air Tonight" sekä "Againt All Odds" ja "Another Day in Paradise", mutta yleisesti rumpalit ovat olleet surullisia siitä, ettei Collins soita enää niitä hengästyttäviä kuvioita, joista hänet noteerattiin 1970-luvun rumpaleiden kärkijoukkoon ja eräiden ihmisten mielestä jopa kärkeen.

Huom! Juuri tätä Genesiksen sivua tehdessäni huhtikuun alussa 1996 olen saanut kuulla, että Phil Collins on jättänyt Genesiksen ja lähtenyt totaalisen soolouralle. "And then there were two..." kuten eräs ihminen netissä ilmaisi. Samoin on netissä keskusteltu paljon Fishin mahdollisesta tulosta Collinsin rinnalle, mutta Marillionados Finlandin puheenjohtaja Robin Llauren totesi, että todennäköisempää olisi että Peter Gabriel palaisi takaisin Genesikseen. Itse sanoisin että mikä ettei, sillä onhan Fish jo esiintynyt Tony Banksin soololevyllä. Tosin onneksi Genesiksen uusi olotila julkistettiin Newsseissä huhtikuun 1996 alussa. Huom!

Genesiksen kokoonpano on vaihdellut melko paljon. Ohessa Genesiksen kokoonpano parhaimmilaan

Julkaisut

From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Genesis Live (1973)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind And Wuthering (1977)
Seconds Out (1977, live)
...And Then There Were Three... (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Three Sides Live (1982, jossa kolme levyn puolta liveä ja yksi studioäänitys)
Genesis / "The Mama album" (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can't Dance (1991)
The Way We Walk Volume One: The Shorts (1992, live)
The Way We Walk Volume Two: The Longs (1993, live)

© Jyrki Ollinen

Edellinen kohde Päätasolle Seuraava kohde