
![[Kullervon Kosto]](kuvia/kullervo.jpg)
Kullervon Koston levykannen suunnittelu ja toteutus: Kimmo Schroderus.
![[Emma]](kuvia/emma.jpg)
Vasemmalta oikealle Ulla Ormala, Roosa Voima, Veera Voima sekä Emma Salokoski.
Valokuvat: Jorma Airola.
Kullervon Kosto syntyi syksyllä 1993 henkisen tilauksen edessä. Yhtyeen jäsenten suurin ambitio oli ryhtyä tekemään mahdollisimman hyvää, modernia runonlaulantaa sekä saada työstää ja luoda sellaisia tarinoita, jotka kiinnostavat itse yhtyettä.
Yhtye tekee omia sävellyksiä ja sovituksia ja käyttää myös traditionaalista materiaalia. Kappaleiden ideat saattavat syntyä perinteisistä sanoista, lyhyestä teemasta tai yhteisjammailusta. Sovitus on ryhmän, mutta kappaleet ovat usein jonkun yksittäisen jäsenen säveltämiä.
Yhtyeen kappaleet ammentavat juuriaan myyteistä, sillä ihmisellä on perinteisesti kaipuu myytteihin. Jotkut sanovat että tätä kaipuuta täyttämään syntyy hengentuotteita yhteisen tietoisuuden pohjalta. Jotkin muinoin esitetyt asiat kirjallisuudessa tai runoudessa saattavat äkisti koskettaa myöhempää tutkijaansa ja saada nykyihmisenkin salamannopeasti ymmärtämään, mistä on alkuperäisessä teoksessa ollut kyse.
Uusia tekstejä syntyy kalevalamitan pohjalta. Voidaankin siis sanoa yhtyeen tekevän uutta, perinteistä runoutta.
Tällä hetkellä yhtye valmistautuu maailmanvalloitukseen ja tekee kappaleita, jotka menevät rankempaan, avantgardistiseen suuntaan. Kullervon Kosto vannoo intohimoisuuden, kirouksen ja kuoleman nimeen. Tyttömäinen sointi, ikivanha kertomaperinne ja rock'n'roll -attitude synnyttävät kansalliseepoksellisen spektaakkelin, jossa tietysti ilmenee myös performance-luonteista pukeutumista.
Kullervon Koston kokoonpano on seuraava:
Kullervon Kosto (1995)
© Jyrki
Ollinen