![[B'Sides of Themselves -levyn
kansi]](kuvia/b-sides.gif)
B'Sides of Themselves -levyn kansi.
Marillion on englantilainen progressiivisen musiikin yhtye, jonka saavutukset noteerataan progepiiressä korkealle mutta joka silti on suurelle yleisölle tuntematon. Eräs Marillionin voiman osoitus oli bändin Tavastian keikka 1990-luvun loppupuolella, jossa Marillion veti salin täyteen yleisöä hyvin pienellä ennakkomainonnalla. Tosin viidakkorumpu kuten Marillionados Finland tekivät kyllä parhaansa friikkien informoimiseksi.
Marillion on ottanut nimensä J.R.R. Tolkienin "Silmarillion"-kirjasta. Marillionin nimi oli todellakin alunperin Silmarillion, mutta se lyhennettiin mukavuussyistä melko pian nykyiseen muotoonsa.
Marillionin ensimmäinen kokoonpano joka sai tuulta siipiensä alle oli seuraava:
Bändin perustajajäsen Mick Pointer lähti bändistä ja vuonna 1984 rumpuihin Ian Mosleyn. Vanha rumpali lähti tekemään jotakin aivan vallan muuta. Pari vuotta sitten friikit kuulivat että hän oli perustanut Clive Nolanin kanssa Arena-nimisen bändin, joka on julkaissut "In the Lions Cage" -nimisen levyn.
Alunperin Marillionin painetun fanilehden ja myöhemmin myös fanclubin nimi oli levyllä "Script for a Jester's Tear" julkaistu kappale "The Web". Marillionin diggareita kutsutaan yleisesti nimellä "freaks" erään singlen B-puolen "All the Best Freaks are here" johdosta. Muita Marillion-maagisuuksia ovat alkupuolen Marillionin levynkansissa esiintyvät mielenkiintoisesti pukeutuva ja paljain jaloin hilluva Jester, siellä täällä seisoskeleva leguaani sekä harakka (The Thieving Magpie), joka kuvataan usein varastettu avain suussaan.
Marillion teki kaksi ensimmäistä levyään saamatta minkäänlaista huomiota. Varsinainen jackpot iski kehiin, kun laulusolisti Fishin seurustelu-ura Kayleigh-nimisen tytön kanssa päättyi. Fish suri tyttöä niin paljon että kirjoitti sydänverellään kappaleen "Kayleigh", joka nousi brittiykköseksi.
Kayleigh on julkaistu levyllä "Misplaced Childhood", joka on äänitetty Saksassa Berliinissä ja edustaa hyvin erilaista Marillionin tuotantoa. Fish tykittää tässä aivan omalaatuisella tavallaan sanoja paperille. Lisää juomaa Fishin lasiin kaatoi bändin erittäin hyvän ystävän ja roudarin Milon äkillinen kuolema.
Yhtye tarpoi kuitenkin eteenpäin ja bändi julkaisi levyn "Cluthing at Straws", jonka nimi voidaan suomentaa monella eri tavalla. Friikit tapaavat tapella oikeasta suomennoksesta. Oma ehdotukseni on: "Takertua viimeiseen oljenkorteen", joka kuvaa myös hyvin Fishin alkoholismia. Friikit ovat sen sijaan yhtä mieltä siitä, että tämä levy on Fishin lyriikallisen ilotulituksen ja Marillionin erittäin huiman soittotaidon mestarinäyte.
Fishin alkoholismi sai yhä pahempia ja pahempia muotoja. Muita bändin jäseniä alkoi pikku hiljaa potuttaa 1)Fishin nappailu 2) se, että Fish vaatimalla vaati saada laulaa jokaisen biisin sekunnin päälle jotakin. Pojat olisivat välillä halunneet ihan vain soittaakin, kuten progemuusikoilla ajoittain on tapana tehdä.
Näin ollen pojat päätyivät antamaan monoa melkoisesti turvonneelle Fishille ja ryhtyivät etsimään uutta laulusolistia. Vuoden 1989 Rolling Stonesissa olikin sitten nimetön ilmoitus: "Progebändi etsii laulusolistia. Kokemusta ja keikkojakin löytyy". Ilmoitus poiki uuden laulusolistin nimeltään Steve Hogarth, joka oli aikaisemmin vaikuttanut kahdessa pop-bändissä nimeltään "Europeans" ja "How We Live". "Holidays in Eden" -levyllä oleva kappala "Dry Land" on Hogarthin kierrätys "How We Live" -yhtyeen ajalta.
Hogarth ei kenties omaa Fishin näkemystä lyriikoiden teosta mutta osaa laulaa melkoisen hyvin. Näiden kahden laulusolistin äänellinen vertailu ei ole paikallaan, sillä molemmat ovat varmasti huippuammattilaisia äänenkäytön suhteen. Marillionin lyriikoita tekee Hogarth lyyrikkokumppaninsa Helmerin kanssa.
Uudesta Marillionista on mainittava vuoden 1994 uskomattomin levy "Brave", jonka nimeksi piti alunperin tulla "Severn". Kyseinen levy on konseptilevy josta on tehty elokuvakin Richard Stanleyn ohjaamana. CD:llä piti olla indeksoituna vain yksi ainoa biisi joka olisi kestänyt yli 70 minuuttia mutta levy-yhtiö oli eri mieltä. Tämän levyn, jonka loistokkuuteen ja progemaisuuteen eivät kehusanat tällä serverillä riitä myötä Marillion palasi taas vanhaan progeaikakauteen ja teki paluunsa erittäin hyvin.
On hyvin mielenkiintoista havaita, että laulusolistin vaihtuminen ei vaikuttanut juuri mitenkään friikkeihin, vaan friikit diggaavat yleensä Marillionin koko tuotantoa kenties "Holidays in Eden" -levyä lukuunottamatta sen popahduksen takia. Tosin on hellpo myöntää vanhoissa levyissä olevan enemmän banaania kuin uudemmissa tuotoksissa. Yleisesti voisi ajatella "Cluthing at Straws" -konseptilevyn olevan Marillionin uran huipentuma musiikillisesti ja älyllisesti.
Script for a Jester's Tear (1983)
Fugazi (1984)
Real to Reel (live) (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Brief Encounter (.5 live, .5 studio) (1986)
Cluthing at Straws (1987)
B'Sides of Themselves (Marillionin singlejen B-puolet)
(1988)
The Thieving Magpie (La Gazza Ladra) (live) (1988)
(Fishille kenkää, Hogarth tilalle)
Season's End (1989)
Holidays in Eden (1991)
A Singles Collection (tällä kertaa A-puolet pääosin uudesta tuotannosta) (1992)
Brave (1994)
Afraid of Sunlight (1995)
Made Again (Ilmestynyt juuri tätä sivua alunperin tehdessä) (live) (1996)
This Strange Engine (1997)
Anorakfobia (2001)