Rush

Rushin logo Wanhoilta Hyviltä Ajoilta.

Rush on maailmankaikkeuden paras bändi. Rush yhdistää musiikissaan elementtejä progressiivisesta musiikista, jylisevästä hevistä ja rennosta reggaesta.

Rush perustettiin 1970-luvun alussa. Basisti Geddy Lee, kitaristi Alex Lifeson ja hyvähampainen rumpali John Rutsey laittoivat pystyyn bändin. Herroista viimeksi mainittu siirtyi sittemmin kehonrakennushommiin - onneksi. Rushista piti tulla uusi Led Zeppelin. Bändin nimi sai alkunsa Toronton kansainvälisen lentokentän liukuhihnalla vilisseistä matkalaukuista, joista kiireisimmät on varustettu tarralla "Rush" sisäisen toimituksen nopeuttamiseksi.

Rumpali John Rutsey ehti - taivaalle kiitos! - soittaa vain Rushin ensimmäisellä levyllä, jonka nimeksi tuli mielikuvitusrikkaasti "Rush". Tämän jälkeen bändiin pomppasi rumpalivaihdoksen myötä kapuloita heiluttamaan myös Englannissa uraa tehnyt Neil Peart, joka otti saman tien tehtäväkseen aikaisempien "Sinä Jane, kenties minäkin" -tyylisten sanoitusten korvaamisen lyriikalla, joka pursuu viitteitä mm. kirjailijoihin Ernest Hemingway (joka on Neilin lemppari), John Steinbeck, F. Scott Fitzgerald sekä beat-kirjallisuuden juurille.

Rush teki kovastii töitä ja yritti vakuuttaa levy-yhtiötään ja yleisöään rankan kiertämisen kautta ajoittain sangen eriskummallisesta musiikistaan, jossa tahtilajit vaihtuvat tiheämmin kuin juopon askeleet liukkaalla jalkakäytävällä. Geddy Leen melkoisen korkeat astraali-kastraalivokaalit eivät myöskään olleet välttämättä omiaan tuomaan bändin alkuaikoina suuren yleisön suosiota. Levyt "Fly by Night" (1975) jossa Peart antaa bändiinliittymiseen vaadittavia rumpujensoittamisnäytteitä sekä Rushin raskain ja kokonaisuutena ehkäpä paras, mutta myös bändin vähiten myyty levy "Caress of Steel" (myös 1975, aika poikia, levyttivät aikoinaan melkein tiheämmin kuin Frank Zappa!) kolahtivat kauppojen hyllyille. "Caress of Steel" -levy myi varmasti huonosti, koska se on jotain ihan muuta kuin yksikään toinen Rushin levy ennen tai jälkeen, mutta minä pidän siitä erittäin kovasti.

Vuonna 1976 avautui Rushin ns. "toinen kausi". Bändi julkaisi legendaarisen levynsä "2112", jonka kannessa oli mm. vedestä heijastuva pentagrammi, joka on tietenkin levyn kannessa sekä "oikeinpäin" (hyvän juttu) että "väärinpäin" (pahan juttu). Jokainen laskutaitoinen uskovainen voi myöskin kalkutoida mielenkiintoisia numeromaagisia asioita mm. tämän levyn nimestä (sekä vaikkapa "Roll the Bones" -levyn kannesta). Edellä kuvattu riitti mainiosti Jenkkiläisille fundamentalisteille, jotka laittoivat Rushin mustalle listalle saatanallisena bändinä. Minusta kyseisen levyn kansi kuvaa vain dualismia, Taoa ja sitä että jokaisella tarinalla on yleensä eri kuvakulmista katsottuna ainakin kaksi eri puolta. Juu, ja tämän levyn ekalla puolella on vain yksi kappale, nimeltään "2112", kestää n. 20 minuuttia. 

Väliin mahtuu ehkä vain innokkaimpia faneja kiinnostava live "All The World's a Stage", josta ei sen enempää. Tällä levyllä Neil laittaa aikaisempia Rushin biisejä kuittailumielessä uusiksi ja näyttää, että rumpujen soiton ei tarvitse joka hetki olla aivan timessä muun bändin kanssa tai kääntäen.

Rushin vuonna 1977 ilmestynyt levy "A Farewell to Kings" sisälsi kappaleen "Closer to the Heart", jonka Saksassa uusnatsit ottivat tunnuslaulukseen. Kappaleen valineet tahot vain taisivat unohtaa, että Rushin basisti Geddy Lee on juutalainen, jonka lähisuku vietti huomattavasti aikaa, osa jopa koko loppuelämänsä Hitlerin keskitysleireillä.

Vuonna 1978 Rush tempaisi esille "Hemispheres" eli äärimmäisen vapaasti suomennettuna "Kallonpuoliskot" (c) Jyrki Ollinen, joka kansitaiteena jatkaa taas dualismin teemoja. Edellisellä levyllä "A Farewell to Kings" kakkospuolen loppuun kesken jäänyt mainosradiosoittoystävällinen, osittain instrumentaalinen mammuttibiisi "Cygnus X-1, Book One" hoidetaan loppuun "Hemispheres" levyllä, jonka ensimmäinen puoli (niille joilla on em. julkaisusta vinyyliversio) on varattu Hemispheres eli "Cygnus X-1, Book Two" -teeman loppuunkäsittelemiseen, taas mennään kahdenkymmenen minuutin pintaan.

Em. biisin kakkos-osasta löytyy mm. lyhyitä sampleja ykkösosaan sekä tekstillisiä viittauksia. Ja mikäköhän on em. kappaleessa mainittu "Rocinante"? Sehän on tietenkin Ernest Hemingway -kirjailijan matkailuvaunu (joka taas lienee blockannut sen Cervantes-kirjailijan Don Quijote -hahmon hevosen nimestä)!

Kallonpuoliskojen kakkospuolellekin mahtuu kolme biisiä, mm. aivan loistava instrumentaali "La Villa Strangiato", joka on muistaakseni Alexin kotistudion nimi.

"Permanent Wawes" antoi vuonna 1980 taas aivan näkökulman Rushin biiseihin. Nyt oli esillä bändi, joka oli jo saanut huikeasti suosiota ja oli vakiinnuttanut asemansa yhdestä maailman soittotaitoisimmista yhtyeistä. Permanentin lempparibiisinäni valintani kohdistuu moniosaiseen teokseen "Natural Science", joka on myös Neilin lempibiisi em. levyltä. Rush opettaa Geddyn laulamaan tämän biisin sanoituksissa takaperin mm. "...computerized clinic...", ja taas olivat uskovaiset jonossa etsimässä kätkettyjä sanoja (kätketty sanoma löytyy niille, jotka ovat riittävän sivistyneitä lukeakseen rivien välistä missä tästä biisistä oikeasti on kyse, taas kerran individualismin, yksilönvapauden sekä massasta nousemisen teemoja) sekä huutamassa satanismista.

Megalomaaninen menestys "Moving Pictures" julkaistiin vuonna 1981 ja se päätti Rushin ns. "Toisen kauden". Rushin fanit ovat yllättävän eriimielisiä bändiä koskevista asioista ja yksityiskohdista, mutta erityisesti "Moving Pictures" on monien mielestä bändin täydellisin levy, ja fanien yksimielinen suositus onkin sen, että tästä teoksesta on myöskin helpointa aloittaa henkilökohtainen Rush-kuuntelu-ura.

Moving Pictures pitää sisällään mainioita kuittailuja kiihkouskovaisille, mm. Fear-trilogian kolmas osa "Witch Hunt (part III of 'Fear')" pitää sisällään maininnan, "...for those who know what's best for us, must raise and save us from ourselves...". Muutenkin levy on optimistisuuden, elämän lukuisista iloista kuten seksuaalisuudesta nauttimisen ("Red Barchetta") ja hyväntuulisuuden ylistys unohtamatta myös bändin vakavaa puolta ("The Camera Eye", jossa vertaillaan Yhdysvaltoja ja Brittein saaria, paikkoja joissa Neil on asunut ja tehnyt töitä). Kuuluisuuden kiroista kerrotaan kappaleessa "Limelight", joka oli Se biisi joka minulle kolahti todella lujaa vuonna 1981, jonka jälkeen aloin keräilemään Rushia.  Mutta mitä tarkoittaakaan instrumentaalibiisi "YYZ", jonka alussa Neil morsettaa triangelilla peräkkäin kirjaimet Y, Y ja Z, jonka jälkeen bändi soitttaa unisonona em. morsetuksen? Jos matkustatte lentokoneella Helsinkiin, lukee matkalaukussanne "HEL", tosin vain yhdellä ällällä. Jos matkustatte Torontoon niin targetin kohdalla lukeekin jostain syystä [kirjoita arvauksesi tussilla tähän paikkaan]. Ilmeisesti "TOR" on varattu Torinolle tai jotain, tietääkö joku?

Moving Pictures kuulostaa edelleen, vieläpä tämän päivän digitaaliseen studioteknikkaan verrattuna siitä, että se olisi äänitetty eilen. En tiedä maailmankaikkeudesta toista levyä, jonka rummut olisi äänitetty paremmin. Levyllä olevien Avedis Zidjian -symbalien äänitystä piti vielä hieman harjoitella (minulla ei myöskään ole muuta setissäni), siitä lisää tuonnempana.

Toinen kausi päätettiinkin siten "Exit - Stage Left" -tuplalivejulkaisulla, joka on maailman paras livelevy. Osa biiseistä soi livelevyllä huomattavasti upeammin kuin studioversiossa, mm. "Jacob's Ladder". 

Kolmas kausi alkoi "Signals"-levyllä vuonna 1982, joka toi tullessaan Rushin musiikkiin yhä etenevissä määrin digitaaliset syntetisaattorisoundit. Samalla biisit lyhenivät silti radiosoittoa ajatellen liian pitkään mutta mainioon neljään minuuttiin ja monella seuraavalla Rushin levyllä olikin kahdeksan kappaletta, joista neljä A- ja neljä B-puolella, jos asioita katsoo vinyylin näkökulmasta, ja miksi ei katsottaisi. Levyn paras äänitys menee symbaliosastolle, ilmeisesti mikkejä ja kanavia ei sitten riittänyt enää rummuille. Levyllä löytyy toinen osa "The Weapon (part II of 'Fear')"-kappaleesta. 

Asiantuntijat ovat kahta eri mieltä siitä, käyttikö Rush  Metallica-nimistä yhteyttä lämmittelybändinä 1980-luvulla vai ei. Mielestäni Rush vaikutti joka tapauksessa Metallican "Master of Puppets" -levyyn niin soundillisesti, soitannollisesti kuin lyriikallisesti. Tästä osoituksena Metallican kundit kiittävät ensimmäisenä levynsä sisäkannessa hemmoja nimiltään "Alex, Geddy and Neil". Myös maailmankaikkeuden teknisin bändi nimeltään Dream Theater aloitti uransa soittamalla Rushin covereita.

"Grace Under Pressure"-levystä RockRadion Juhani Kansi totesi vuonna 1984, että "miten voikaan kolmesta miehestä lähteä näin paljon ääntä" ja diggasi. Niin minäkin. Astraalikitarasoundit ovat jotain sellaista, joita Alex on jälkeenpäin kuulema katunut. Mutta kun hän soitti niillä soundeilla päivästä toiseen, niin korvat tottuivat soundeihin. Minusta levyn kitarasoundi on aivan loistava, mutta aivan totta: kun näin Rushin vuonna 2004 Tukholman Globen-hallissa niin em. kitarasoundi oli täyttä puuroa, joten livenä se ei siis toimi. Levyltä löytyy viimein tämän kuuluisan trilogian ensimmäinen osa "Kid Gloves (part I of 'Fear')".

Huomasitko mitään omituista äskeisissä 'Fear'-biisin järjestysnumeroissa? Luepas uudelleen!

Kyllä, järjestys pitää paikkansa, tarkista vaikka levyistä tämä!

Sitten jätetään pelot pois ja keskitytään olennaiseen.

"Power Windows" oli ilmestyessään vuonna 1985 suuri pettymys ainakin minulle. Kitarasyntsat ovat vaihtuneet oikeisiin syntetisaattoreihin. Apeaa fiilistä voi myös osittain se, että kyseinen vuosi ei ole meikäläisen historiikissa mitenkään maailman onnellisimpia, ehkä olen vähän assosioitunut vinoon. Mutta tuota levyä tuli kuunneltua ja tuohon tuli purettua pahaa oloa korvalappustereoiden kautta.

"Hold Your Fire" tuli ja pelasti taas Rushin maineen ja minunkin elämäni vuonna 1987. Tuota levyä ennen olin aina vihannut syksyjä, koska kaikki kuolee silloin pois. Kuuntelin levyä todella paljon tuona syksynä, ja sen koommin eivät ole syksyt liioimmin vaivanneet. Tosin kyseiseen vuoteen liittyy kyllä aika paljon kaikkea muutakin hyvää ihmissuhde- ja työpuolelta, oikea "spring-time of my life" Led Zeppeliniä lainatakseni.

Em. levyn kappaleet käsittelevät etupäässä ihmissuhdekysymyksiä. Sisäkannen tulipalloilla jongleerava mies seisoo keskellä rekvisiittaa, josta jokainen esine ja tapahtuma pitää sisällään viittauksen johonkin aikaisempaan Rushin levyyn ja/tai biisiin.

"A Show of Hands" oli vuoden 1989 livelevy, jota kuvaa parhaiten se että Rush yritti estää levyn julkaisun, mutta levy-yhtiö julkaisi sen silti. Karmeaa kuultavaa.

Samana vuonna 1989 ilmestynyt "Presto" on levy, jota tehdessä Neil taisi olla todella väsynyt kiertämisestä tai jotain. Levyllä oleva rummutus ei ole kovinkaan loistokasta, se on enemmänkin superlöysää kolistelua verrattuna taustalta löytyvään lahjakkaaseen potentiaaliin. Neil sanoi itse ko. levyn ilmestymisen aikoihin:  "En jaksa enää kohkata, koska kaikki tietävät, että minä olen kova!". Tämä ei mielestäni ole mikään syy levyllä kautta linjan kuuluvaan minimalistiseen alisoittamiseen. 

"Roll the Bones" pyöritti norsunluita v. 1991. Levyn ilmestymisen aikoihin olin ravintolassa kaljalla lukuisten Rush-mielisten ystävieni kanssa, CD soitteli sitä sun tätä, ja jossain vaiheessa havaitsin pöydällisen ihmisiä tuijottavan minua. Kun kysyin ystäviltäni tuijotuksen syytä, olivat kaikki kovin ihmeissään että kaiuttimista kantautuu Rushia ja meikäläinen ei reagoi asiaan mitenkään. Voit vielä tänäkin päivän soittaa tältä levyltä kappaleita, joita en välttämättä edes tunnista Rushiksi. Ei ole siis tullut paljon kuunneltua, hyvä kun muistan edes pari biisä kyseiseltä levyltä.

"Counterparts" nosti vuonna 1994 esille lukuisia vakavia aiheita, ja pitää sisällään hauskan instrumentaalin "Leave That Thing Alone". Minulla kesti monta vuotta, ennen kuin aloin alkuunkaan pitämään tästä levystä. Rupesin tykkäämään siitä vasta siinä vaiheessa, kun oli bassonsoittoprojekti edessä ja piti virkistää sormien motoriikkaa pitkän paussin päälle. Niinpä päätin opetella soittamaan bassolla taas yhden Rushin levyn, jota en ollut aikaisemmin opetellut. Ja siitä se soitto lähti taas menemään, ja kaupan päälle keikkakin onnistui hyvin!

Aivan loistavalla "Test for Echo" -levyllä vuonna 1996 Rush palasi takaisin huimien sävellysten, progetiluttelemisien ja massiivisten lyriikoiden juurelle. Tämä onkin täysin normaalia, sillä fanit pitävät yleensä vain jostakin tietyn Rushin neljän eri kauden levysadosta. Jokaisen kauden välissä julkaistut livelevyt pönkittävät Rushin asemaa pitkän linjan progebändinä, jonka jäsenet tietävät tarkasti mitä tekevät.

"Vapor Trails" julkaistiin vuonna 2112...eikun 2002! En kommentoi vielä tätä koska tätä sivustoa päivittäessäni olen omistanut levyn puolisen vuotta ja olen kuunnellut sen läpi vasta yhden kerran. Yritän kerätä voimia toiseen kuuntelukertaan. Mutta kaverini tykkäävät poikkeuksetta tästä levystä. Ensikuuleman perusteella sanoisin, että ei ole syntsia, Neil on myytyt kymmenen ylimääräistä tomiaan pois ja hakkaa melko pienellä setillä, ensikuuntelun perusteella sanoisin että olisiko 'vain' 4-5 tomia?

Lisäksi 2000-luvulla julkaistiin "Rush in Rio" -DVD, jonka olen kerran nähnyt läpi. Ko. DVD pitää sisällään sellaisia ominaisuuksia, joita DVD-teknologia on mahdollistanut, ja hyvä niin.

FAKTAA! Rush on Yhdysvaltojen neljänneksi eniten kultalevyjä myynyt yhtye. Kyllä, tämä on todellakin faktaa. Jokainen hiemankin musiikista perillä oleva taho arvaa mitkä ovat kolme ensimmäistä ja osaa varmasti laulaa luikautella em. yhtyeiden useammankin biisin, mutta otapas joku "asiaan vihkiytymätön" kaverisi pystymetsästä ja pyydä laulamaan yksikin Rushin kappale! FAKTAA!

Henkilökuvat:

• Geddy Lee viihtyi ainakin 1980-luvulla vapaa-aikanaan erityisen hyvin jääkiekkokatsomoissa, nykyään lempiurheilulaji taitaa olla baseball. Kaveri taisi nähdäkseni pyörähtää toisen canadalaisen Alanis Morrisette -nimisen kiukkuisen laulajattaren videolla tuossa taannoin, tai ainakin oli niin Geddyn näköinen kaveri kun nyt olla ja voi
• Alex Lifeson halusi aikoinaan ajaa keikkapaikkojen välit kaupungista toiseen maastopyörällään, jos hänellä vain olisi ollut siihen aikaa. Alexilla on myös lentolupakirja, ja taitaa olla sekopäisin näistä kolmesta.
• Rumpali Neil Peart on bändin älykkö, jota haastattelijat luonnehtivat yleensä adjektiivilla "pelottava", koska Neil pystyy sivistyneisyydellään kyykyttämään täysin keskitasoiset, huonosti asiaansa valmistautuneet rockjournalistit. Neilin saavutuksiin kuuluu mm. polkupyöräajo Kiinan päästä päähän sekä kiipeäminen Kilimandzaron huipulle. Neil on julkaissut pari kirjaa (mm. The Ghost Rider). Neil koki elämässään vakavia takaiskuja loppupuolella 1990-lukua, kun hänen ainoa tyttärensä kuoli auto-onnettomuudessa ja tästä hetkestä noin kymmenen kuukauden kuluttua hänen vaimonsa kuoli syöpään. Merkillisintä on, että jo 1980-luvusta lähtien Internetissä on liikkunut sitkeä huhu, että Neil Peartilla olisi ollut syöpä. Elämä on joskus epäreilu! Neil tuntuu olevan bändin syvällisin hahmo, joten tuollaisen iskun on täytynyt todella tuntua.

Kokoonpano

• Geddy Lee (laulu, basso, koskettimet, pedaalit)
• Alex Lifeson (kitara, pedaalit)
• Neil Peart (rummut, lyömäsoittimet)

Julkaisut

Rush (1974)
Fly By Night (1975)
Caress of Steel (1975)
2112 (1976)
All The World's a Stage (1976) (live, 2-LP)
A Farewell to Kings (1977)
Archives (kokoelma) (1978)
Hemispheres (1978)
Permanent Wawes (1980)
Moving Pictures (1981)
Exit...Stage Left (live, 2-LP) (1981)
Signals (1982)
Grace under Pressure (1984)
Power Windows (1985)
Hold Your Fire (1987)
A Show of Hands (live, 2-LP) (1989)
Presto (1989)
Chronicles (kokoelma) (1990)
Roll the Bones (1991)
Counterparts (1994)
Test for Echo (1996)
Vapor Trails (2002)

© Jyrki Ollinen