Edellinen kohde Päätasolle Seuraava kohde

Tekniikan Ihmeet

Tekniikan Ihmeet -yhtyeen jäsenet

Tekniikan Ihmeet. Vasemmalta oikealle: Rami Talja, Matti Jalava, Antti Pesonen, Max Savikangas, Tuomo Lassila sekä Jan Vaaka.

Tekniikan Ihmeet on perustettu heinäkuussa 1996 Punavuoren Ahvenessa. Tarkoitus oli saada Colossuksen suureen talvikonserttiin 1996-1997 sopiva projekti, joka olisi vain tämän yhden keikan mittainen. Syntyi johtoajatus yhdestä teoksesta, joka on progressiivisen rokin parhaiden perinteiden mukainen: riittävän pitkä, moniosainen ja koko matkan kehittyvä. Istuessamme maittavien tuoppiemme ääressä kehuimme lelujamme kilpaa, jolloin oli pakko taivastella tekniikan ihmeitä. Tämä sopi kuin nenä naamaan: sellaisina pidimme toki itseämmekin. Tästä siis saimme teeman ja nimen sekä teokselle että orkesterille: "Tekniikan Ihmeet".

Lähtökohdat olivat hyvät. Mainioita muusikoita ja säveltäjiä, jotka yhdessä ja erikseen olivat hioutuneet osaksi nykyprogen kotimaista kermaa. Takana yhtyeitä sellaisia kuin Stratovarius, Paha Kurki, One Blood, Faunin Iltapäivä ym. Kokoonpano on siis seuraava:

Ja niin alkoi vimmattu sävellys-, sanoitus- ja sovitustyö elokuussa 1996. Jo toisten harjoitusten jälkeen oli selvää, että yhtyeen kemia toimii ja työstä tulee kiintoisa. Alettiin harkita homman purkittamista. Ehkä se tehdäänkin. Ja jos kysyntää tulisi, voitaisiin tehdä joskus toinenkin keikka! Ja niin jatkoimme työtämme ja teimme 40 minuuttia musiikkia - riittävästi yhteen settiin.

Tämän biisin johtava ajatus ja kantava teema on rakas maailmamme, jossa koneistuminen on mennyt niin nahkoihimme, ettemme edes tajua sitä. (Herkullista tietysti on, että toisin kuin useimmissa muissa kielissä, suomessa ei arkikieli erottele tekniikkaa ja teknologiaa, mistä saadaan lisää ulottuvuuksia.) Kommunikoinnin välineitä on tullut lisää, mutta viesti ei menne perille yhtään sen helpommin. Liikkuminen on helpottunut, mutta vieraantuminen jatkuu ja pahenee - ja liikenne tappaa. Tekniikan ihmeet ovat perineet kotijumalien paikan, ja alttarina on nykyään videoräkki sekä kotistereot. Statusta nostetaan kalliimmilla ja suorituskykyisemmillä peleillä ja vehkeillä. Joka asiaan tarvitaan oma esine. Kielenkäytössä on mekanistisia aineksia: "pumppu" hakkaa ja ihmisiä viilataan "okulaariin", "käämit" palavat. Muutumme itsekin koneiksi ja niiden osiksi. Esineellistymme ja esineellistämme. Elämme teknokraattien märkää unta; itsellemme uni on toisinaan painajainen...

- Matti Jalava

 

Tämän vaatimattoman kotisivun tekijän huomautus: huomaa, että ystäväni Tekniikan Ihmeet julkaisi kesällä 1998 uskomattoman hienon ja studiossa pitkään ja hartaasti työstämänsä pitkäsoittolevyn "Väylien hälyä", joka on siis aivan ehdoton levy!

- Jyrki Ollinen


Tekniikan Ihmeet -kotisivujen (http://www.mousesupport.com/jjazz/musiikki/Tekniikan_Ihmeet.html) suunnittelu, toteutus ja ylläpito:

© Jyrki Ollinen

 

Tekniikan Ihmeet -liikemerkin suunnittelu ja toteutus, valokuvan scannaus ja manupulaatio sekä leipäteksti:

© Matti Jalava / Tekniikan Ihmeet

 

Edellinen kohde Päätasolle Seuraava kohde