En ihan tarkaan tiedä, mistä sain alunperin päähäni että olisi kiva suunnitella ja toteuttaa bändeille valaistuksia, mutta jostakin se varmasti alkoi.
Keikkojen myötä taitoni kasvoivat, ja vaikka en missään nimessä ikinä ollutkaan valastussuunnittelun ja -toteuttamisen ammattilainen sain omasta mielestäni aikaan kohtuullista jälkeä silloin kun ehdin etukäteen kunnolla tutustua esitettävään materiaaliin ja musiikki oli itselleni mieluisaa.
Valaistuksen suunnittelu alkoi kohdallani jo viikkoja ennen tulevaa keikkaa. Ehtonani valaistuksen suunnittelulle oli se, että halusin saada itselleni 100 %:sesti bändin esittämän materiaalin ja biisilistan järjestyksineen etukäteen.
Kuuntelin biisit läpi huolella ja otin sitten nuottipaperia ja kirjoitin ylös kaikista hankalimpien kohtien iskut nuotti nuotilta. Tämä toimenpide vaati toisinaan jopa toistakymmentä kuuntelukertaa, ennen kuin pystyin varmistamaan että sain suunnilleen kaikki tärkeimmät lyönnit ylös.
Tämän jälkeen tein itse kehittämilläni merkinnöillä "valokapellimestarin" nuotit, joista kävi ilmi kulloinkin käytettävän värin tai värien nimet, valojen voimakkuus tietyssä kohtaa lavaa, etu/sivu/takavalo, mahdollinen efekti jne. Useampikin ihminen oli pudottaa silmät päästään nähdessään nuottipaperinivaskan valopöytäni päällä! Bändit pitivät poikkeuksetta kovasti siitä, että valomies pystyi "soittamaan" valoja unisonossa bändin musiikin kanssa.
En ikinä olisi voinut kuvitella tekeväni valoja tasaista ränttätänttää soittavalle blues- tai rokkibändille. Parasta jälkeä syntyi vaihtelevan, progressiivisen musiikin tiimoilta, joka sisältää synkkiä sukelluksia, huikeita liitoja, mahdollisimman hankalia tahtilajin ja temmon muutoksia jne.
Ohessa muutamia kuvia siitä miltä suunnittelemani ja toteuttamani valaistus on saattanut lyhyen hetken näyttää. Kiitokset kaikille kuvaajille onnistuneista laukauksista!
Nykyään jätän valaistuksen suunnittelun ja toteuttamisen innokkaimmille ihmisille.


John Wetton yrittää esittää King Crimson - ja John Wetton -musiikkia Moongarden-yhtyeen säestämänä 25.5.2002, Tavastia, Helsinki. Moongarden hoiti vaikeat King Crimson -jutut todella hyvin kotiin, mutta Wettonilla oli ajoittain lieviä ongelmia löytää bassoaan. Valokuvat: Pasi Sundqvist.

Ageness soittaa omaa materiaaliaan 25.5.2002, Tavastia, Helsinki. Oli mukava kuulla Agenessia pitkästä aikaa, ja kavereilla oli myös uusia biisejä keikkasetissään. Valokuvat: Pasi Sundqvist.

Ars Nova (Japani) soittaa omaa materiaaliaan 17.8.2001, Tavastia, Helsinki. Koska yhtyeen musiikki oli hyvin vaikeaa meni valmistautumiseen erittäin paljon aikaa. Valokuvat: Pasi Sundqvist.

Fragile (U.K.) soittaa Yes-yhtyeen tuotantoa 17.8.2001, Tavastia, Helsinki. Keikka oli aivan loistava, ja bändi soitti biisit erittäin hyvällä maulla. Valokuva: Pasi Sundqvist.

Ageness esiintyy klubikeikalla olisiko vuonna 1999 tai jotain, paikan nimi oli Spirit Of '66, kaupunki Verviers ja maa Belgia. Klubissa oli aivan loistava valokalustus, ja onnistuin mielestäni hienosti tällä keikalla. Klubissa oli Agenessia ennen esiintynyt backstage-töherrysten mukaan Suomesta ainakin Hybrid Children sekä Stratovarius. Valokuva: Robin Llauren.


Ageness esiintyy täydelle katsomolle 12.9.1998, paikkana Kulttuurikeskus Stoa, Helsinki. Hommaa teki Stoassa äärimmäisen hankalaksi se, että lavalta valopöydälle oli matkaa varmaan 300 metriä, joten jouduin lyömään valot sen mukaan miten rumpali Kake näytti komppaavan lavalla, sillä jos olisin vain kuunnellut bändin soittoa olisin ollut joka hetki noin sekunnin verran jäljessä. Fantastista sen sijaan oli se että sain aikaa tutustua valopöytään kaikessa rauhassa koko konserttia edeltävän illan! Valokuvat: Rami Talja.
Olen tehnyt esiintymisvalaistuksen suunnittelu- ja toteuttamispalveluja mm. seuraaville bändeille ja artisteille:
Olen tehnyt esiintymisvalaistuksen suunnittelu- ja toteuttamispalveluja mm. seuraavissa paikoissa kotimaassamme:
Lisäksi olin Ageness-bändin kanssa heidän Euroopan kiertueellaan v. 1998, enkä edes muista kaikkien niiden keikkapaikkojen nimiä joissa tein bändille valoja. Tässä ainakin yhdeltä Hollannin festarilta jonkun katsojan ottama video.